Kolme tarinaa tietotekniikasta

Tutkailimme tietotekniikan käytön sukupuolittuneisuutta ja miten oman elämän taloudelliset tilanteet vaikuttavat omaan tietotekniikan käyttöön. Löysimme kolme tarinaa, tässä, olkaa hyvä:

I

Monta vuotta käytin vain yliopiston tietokoneita – minulla ei ollut omaa läppäriä. Yliopiston koneet ovat nopeita ja hyviä ja ohjelmia on runsaasti ja oma ”lokero” yliopiston verkossa tuntui loputtomalta tallennuspaikalta (myöhemmin kävi ilmi ettei se ollut sitä). Pääosin koneilla ollaan anonyymisti, vierustovereihin ei ole sopivaa kiinnittää huomiota – onneksi jokunen kaveri viihtyy tietokoneita täynnä olevassa oppimiskeskus Aleksandriassa ja pitkän työskentelyillan päätteeksi voi saada olutseuraa. Päivällä Aleksandriassa on ruuhkaista, yöllä omituista ja hurisevaa.

Opiskelujuttujen lisäksi tein yliopiston koneilla kaikkea: palkkatöitä, aktivismia, kirjoitin henkilökohtaisia tekstejä, maksoin laskujani netissä.

Aina kun opintojen parissa minua ja muita opiskelijoita puhutellaan, että voitte sitten omalla koneella kotona tehdä netissä Moodle-alustalla kurssin tehtäviä, ilmoittautua tentteihin ja manageroida omaa HOPSia, käännän mielessäni “Aleksandriassa” ja rupean heti pyörittelemään mielessäni aikatauluja milloin olisin siellä. Samoin kun tekstien kirjoittamiseen liittyvät palkkatyöt: kun työnantajani puhuu miten voin tehdä töitä omalla koneellani ja lähettää valmiin jutun hänelle, mietin yhteisöresurssien käyttöä omaan palkkatyöhöni.

Oma tietokone on vahvana oletuksena opiskelussa ja akateemisesti orientoituneissa palkkatyössä. Siinä on iso ero verrattuna duunarihommiin, joissa työkenkien kustantaminen on varteenotettava ja järkevä puheenaihe, toisin kuin prekaareissa tietokoneilla tehtävissä hommissa, jossa kenenkään työnantajan kanssa en ole päässyt neuvottelemaan siitä että työnantaja kustantaisi tietokoneen.

Ja mitä ovat tietokoneet: halpatyövoimalla kokoonkasattua halpaa metallia kehitysmaista. Minua hämmentää, että akateeminen tiedontuotanto ja kansalaisaktivismini perustuvat materiaalisesti johonkin sellaiseen.

Jos tietokoneita pitää kuitenkin käyttää, niiden yhteiskäyttö tuntuisi järkevältä vaihtoehdolta. Mutta sitten eteväksi tuleminen tietotekniikassa tuntuu vaativan omaa henkilökohtaista konetta ja vapaa-aikaa sillä leikkimiseen.

Kävin yliopiston atk-kursseilla mutta ongelmaksi muodostui ettei omat taidot päässeet kuitenkaan harjaantumaan. En viitsinyt jäädä viettämään vapaa-aikaa opiskelupaikalle, joten kaikki persoonallisempi tietokoneen käyttö jäi vähiin. Yliopiston tietokoneille ei voi myöskään ladata netistä mitään (ohjelmia).

En ole nopea käsilläkirjoittaja ja minua rupesi tympäisemään tekstien kirjoittaminen pieniin muistikirjoihin. Töissäni iltavahtimestarina valvontakopissani oli tietokone mutta en saanut käyttää sitä (minulle ei annettu edes tunnuksia sisäänkirjautumiseen). Niinpä ostin kirpputorilta 5 eurolla ”kannettavan” vanhanaikaisen kirjoituskoneen – se painoi monta kiloa, mutta kuljetin sitä sinnikkäästi vahvassa kangaskassissa mukanani töihin. Näpyttelin sillä vahtimestarin kopissa ja nautin kovista äänistä ja kilahduksista kirjoitusprosessissa – sekä värillisistä papereista joille paukuttelin painokirjaimia.

Joskus pöllähdän luennolle paperiroskiksen kautta, nappaan roskiksesta toiselta puolelta tyhjää paperia ja pyydän vierustoverilta lainaksi kynää – joten hänellä ei välttämättä ole, koska hän tekee muistiinpanonsa MacBookillaan.

Olen aina saanut apua tietotekniikassa miespuolisilta ystäviltäni, jotka ovat hämmästyttävän pitkäjänteisesti jaksaneet auttaa minua ratkomaan ongelmia. Kuulukohan se tietokoneharrastajien kulttuuriin? Miksi avuntarjoajat ovat aina miehiä, eikö minulla todellakaan ole ketään naispuolista ongelmanratkaisijaystävää? Toisinaan nämä tietokoneharrastajat ihmettelevät ettei minulla ole omaa konetta, onhan elektroniikka halpaa. En oikein tiedä. Minusta tuntuu että minulla on koko ajan enemmän rahareikiä kuin tuloja, joten isoja hankintoja on vaikea toimeentua tekemään.

Ystävääni kävi kaiketi sääliksi tilanteeni ja hän antoi minulle vanhan läppärinsä (lahja tuntui minusta liialliselta ja sovimme että se on vain lainassa minulla). Oma läppäri mullisti kirjoittamiseni: nyt pääsen muokkaamaan tekstejäni pitkäjänteisemmin. Voin kirjoittaa töissä, kotona, junamatkalla, en ole enää sidoksissa paikkaan, yliopiston tietokoneisiin. Minulle vapautuu paljon enemmän aikaa tekstien kirjoittamiseen. Saan myös hoidettua sähköpostini paremmin ja kätevämmin kuin ennen.

Ennen pitkää vanha läppäri hajoaa ja olen jälleen miespuolisten ystävieni ja tuttavieni atk-tuen varassa yliopiston läppäriklinikan lopetettua toimintansa. Tuomioksi tulee että läppäri on mennyttä. On aika hankkia uusi! Voi miten vaikealta se tuntuukaan, mitä minä nyt tiedän mitään läppäreistä. Käännyn jälleen henk.kohtaisten atk-tukeni puoleen ja miehet neuvovat, että kannattaa hankkia sellainen, joka tuntuu hyvältä koska se vaikuttaa eniten käytettävyyteen. Näinkö helppoa se on?

Saan vinkin Kyläsaaren Kierrätyskeskuksen takana sijaitsevista Uusix-verstaista, joiden parista löytyy myös PC-shop. He myyvät kaupungin vanhoja kunnostettuja tietokoneita. Paikan päälle on vaikea löytää. Lopulta seison PC-shop-kontin edessä, ovi on lukittuna enkä pääse sisään. Odottelen tovin ja työntekijät saapuvatkin kahvitauolta. Ystävällinen vanhempi mies esittelee minulle läppäreitä ja kertoo ominaisuuksista. Palvelu on hyvää. Mukaani lähtee pienikokoinen läppäri Ubuntu-käyttöjärjestämällä sadalla eurolla. Kysyn miksi paikasta ei ole enempää informaatiota missään, ja mies vastaa että he eivät saa kilpailusäädösten vuoksi markkinoida ollenkaan omaa toimintaansa (koska se on kaupungin ylläpitämää).

Olen ylpeä että olen ihan itse ostanut itselleni oivallisen tietokoneen. Olen iloinen ja huojentunut. Seuraavaksi haluan älypuhelimen ja ipadin.

II

Mulla on tietotekniikkaan samantyylinen suhde kun kaikkeen muuhunkin tavaraan: Sitä on liikaa. En ole ikinä erityisesti toivonut omistavani mitään laitetta, mutta vanhempani ovat ostaneet niitä minulle. Olen laittautunut eroon lähes käyttämättömästä digikamerasta ja torjunut yhä uudestaan vanhempieni tarjoukset ostaa minulle monimutkaisia netillä ja muilla ominaisuuksilla varustettuja kännyköitä. Läppärin sain ylioppilaslahjaksi, mikä tapahtui ennen kuin olin tajunnut ajatellakaan että sellainen voisi olla tarpeellinen. Kun läppärini alkoi vuosi sitten reistailla, vein sen vanhempieni luo korjattavaksi ja he ostivat siihen uuden kovalevyn (kuulemma jonkun uudenaikaisen, tehokkaamman) ja nyt se toimii taas hyvin.

Tämän materian runsauden takia minulle on syntynyt tietotekniikkaan kammottava eliittiangsti. En ole koskaan ollut kiinnostunut siitä, koska se on ollut itsestäänselvyys ja sitä on ollut jopa liikaa. Tämä pätee niin laitteisiin ja ohjelmistoihin kuin taitoihinkin. Lapsuudenystävän äidiltä opin sellaisen arkiviisauden kuin ”Älä koskaan nosta astiaa pitäen kannesta kiinni, ” ja omalta äidiltäni ”Muista painaa välillä välissä Ctrl + S!” (on muuten kummatkin älyttömän hyviä neuvoja). Vastenmielisyyteni tietotekniikkaan liittyy varmasti myös sukupuolirooleihin. Onhan se nyt jollain oudolla tavalla tyttömäistä olla avuton tietotekniikan kanssa.

Vien vieläkin läppärini isäni luo hoitoon jos se alkaa reistata pahasti. Isäni tuntuu olevan tyytyväinen, että voi siten osoittaa minulle huolenpitoaan. Kuitenkin ihailen ystävääni, joka on aina hankkinut omat tietotekniikkalaitteensa ja ladannut ohjelmistot itse netistä.

Ymmärrän, että mulla on varaa olla kiinnostumatta tietotekniikasta toisin kuin monilla, mutta kyllä se mua silti vaan ärsyttää. Sitä on ihan liikaa joka paikassa ja ihmiset puhuu siitä ihan liikaa. Mulla on ystäviä, joiden kanssa ei voi enää eksyä kesäyönä jännittäville kujille kun niillä on liian hienot puhelimet.  Toisaalta tuntuu, että tietotekniikkaa pitäisi osata käyttää tosi hyvin, jos haluaisi tehdä vaikka aktivismia tai akateemisia töitä. Rasittavaa!

(Tätä tekstiä on muokattu 10.3.)

 

 III

Mä en tyttönä koskaan jaksanut opetella atk-juttuja, koska 1) multa ei odotettu ja 2) veljet auttoi aina kun tarvitsin apua, ja 3) ei kiinnostanut (miksi ei? Liittynee kohtaan 1) ja 2).

Olen miettinyt, onko tietokone välttämättömyys. Jos tv-maksu on huomioitu toimeentulotuen määrässä, onko tietokone tai netti? Kirjastoissa ei ole televisioita, koska ajatellaan että kaikilla on oma, mutta tietokoneita on. Siellä on kyllä aika nihkeää, ehkä voi käydä vilkaisemassa sähköpostia, mutta ei siellä pysty keskittyneesti työskentelemään. Yliopistolla on paremmin, mutta koska koneille ei voi asentaa ohjelmia, ei sielläkään voi ostaa tai ladata musiikkia tai tehdä skype-puheluita tai ripata cd:itä. Eikä katsoa leffoja yhdessä kavereitten kanssa. Mutta että jokaisella pitäisi olla OMA riistotyöllä tuotettu kone, jotta voisi osallistua yhteiseen maailmaan? Miten siihen pitäisi suhtautua? Henkilökohtainen teknologia on aika uusi ilmiö eikä se edusta kestävää kehitystä. Maailmasta ei pitäisi tehdä sellaista, että jokainen tarvitsee ihka oman koneen. Miten sitä kehitystä voisi muuttaa? Miten ajatella sellaista maailmaa, jossa koneet olisivat toimivasti yhteisresursseina?

Kirjastolaitos antaa tietynlaisen mallin: ajatellaan että kirjojen ja lehtien on pakko olla kaikkien saatavissa yhtä lailla, koska ne on olleet kaiken tiedon alusta. Mutta kun tiedon alustaksi tulee yhä enemmän tietoverkot ja laitteet joilla niihin pääsee, miten huolehtia siitä että resurssit olisivat kaikille avoimet yhtä lailla? Toisaalta ei ole ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää että jokaisella on oma kone, toisaalta ne, joilla ei ole omaa konetta, eivät enevissä määrin pysty tasavertaisesti osallistumaan maailmaan; pitää yhteyttä ihmisiin, opiskella, tehdä töitä, tehdä politiikkaa.Tietotekniikka on jollain lailla sokea piste sukupolveni kulutuseettisessä eetoksessa. Se on niin kiinteästi osa elämää ja itseä, että sitä on vaikea kyseenalaistaa. Jos julkinen liikenne palvelee tarpeeksi hyvin, on henkilöautoilua helppo kritisoida. Entä Personal Computer? Mikä olisi sellainen julkisen liikenteen tapainen yhteisresurssi, joka voisi vähentää henkilökohtaisten tietokoneiden tarvetta?

Minulla oli ollut pitkään käytettyinä hankittuja koneita, joissa oli aina jotain ongelmia. Vanhat koneeni olivat myös miniläppäreitä, koska sellaiset oli halvempia ostaa käytettyinä. Miniläppäreissä ei ole levyasemaa. Halusin levyasemallisen tietokoneen koska halusin viihdettä: ripata äänikirjoja ja leffoja ja musiikkia kirjaston cd:iltä (se on laillista, jos jotakuta kiinnostaa). Myöskään yliopiston koneilla ei ole ohjelmia, joilla voisi ripata. Mietin aika paljon koneen uutena hankkimista, se oli kulutuseettinen kysymys. Uuden hyvän koneen hankkiminen olisi ollut minulle taloudellisesti hyvin iso asia. Kuulin anekdootin, että “niin että joskus silloin vuosina x kaikki kävi hakemassa koneen alennusmyynnistä x”. Mietin että jos tuo on jo tuollainen kiertävä juttu, niin ei se enää varmaan onnistu, eiköhän ne ole jotenkin sen keksineet ehkäistä.En ollut koskaan ennen ollut niissä kulutusjuhlissa. Se minkä määrän ihmiset ostivat viihde-elektroniikkaa… Ja että tonnin arvoiset tietokoneet olivat vain isoissa pinoissa lattialla mainoskyltin kera, ei missään tiskin takana mistä kone olisi pitänyt pyytää; toisin sanoen ihmisten odotettiin ostavan näitä koneita myös ihan vain heräteostoksina, eihän muuten olisi tarpeellista pitää niitä sillä tavalla esillä. Ja volyymit olivat niin isot, että edes kalleimpiin artikkeleihin ei oltu pantu hälytystarraa. Kuluttamisen normaalius ja oletusarvoisuus teki omista tarpeista ja toiveista varsin kohtuullisen tuntuisia ja teki päätöksen helpommaksi. Varastaminen on tietysti kuluttamista ihan yhtälailla kuin ostaminenkin; jälkikäteen mietin, että eron tekisi se, että lahjoittaisi vastaavan summan rahaa niille, joiden riisto on mahdollistanut sen että tuote on mun varastettavissa. Tai luonnonsuojelutyöhön. Näpistyksen ja rikosrekisteriin menevän varkauden raja menee suurin piirtein 850 eurossa, mitä voi puntaroida heräteostoksilla.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s